Tukkijoella

Peräseinäjoen Pennihäät ry

Kesät 2001-2002

Tukkijoella on vanha klassikko kesäteatterinäytelmien joukossa. Tukkijätkien porukka saapuukevään mukana jokea pitkin kylään. Siellä on vapaita, vienoja neitoja rannalla pyykkiä pesemässä. Mutta kylällä on myös paha pitäjän keisari, jota maallinen mammona kiinnosta köyhän orpopojan kustannuksella.

Kylän akat ovat hurahtaneet pahan papin pauloihin. Tukkijätkien joukossa on muukalainen, joka laittaa Pietolan asioita järjestykseen. Miksi? Häntä auttamassa häärii tukkilaisten emäntä Maija, johon taas Tolari-renki on iskenyt silmänsä. Iloinen Anni-piika on myös oikeuden puolella. Tukkijätkä Huotari ei saa Annia mielestään.

Kesäinen romantiikka kuuluu Tukkijoen henkeen välittyen kaihoisasti mm. Oskari Merikannon laulujen myötä. Tukkijoella on myös omatekoista, yllätyksellistä ja ennennäkemätöntä, jota ohjaajan kädenjäljeksi kutsutaan.

KÄSIKIRJOITUS Teuvo Pakkala
OHJAUS JA SOVITUS Sari Lepistö

ROOLIT
TURKKA, TUKKILAINEN Teemu Alanko
TOLARI, TUKKILAINEN Kari Lahtinen
HUOTARI, TUKKILAINEN Tauno Hanka
KASURI, TUKKILAINEN Jarmo Ranta
OTERMA, TUKKILAINEN Oskari Riihioja
 TOIKKA, TUKKILAINEN Mikko Koskenkorva
 VALEE, TUKKILAINEN Arto Ruotsalainen
JUUSO, TUKKILAINEN Juha-Matti Seppä
 POLOKKA-ONNI, TUKKILAINEN Aatos Ruotsalainen
PELIMANNI, TUKKILAINEN Jarkko Lepistö
TUKKILAINEN Heikki Viitala
TUKKILAINEN Unto Javanainen
MAIJA, KAUPUSTELIJA Erja Poutanen
PIETOLA, TALOKAS Seppo Palomäki
KATRI, TALOKKAAN TYTÄR Heidi Julmala
ANNI, MÖKIN TYTÄR Katja Lindholm
KUSTAA, ORPOPOIKA Mikko Loukola
 RÄTTÄRI, KRUUNUN PALVELIJA Ari Elomaa
 TOLOVAS-LIISA Raija Lepistö
PIRKKO, USKOVAINEN Sari Rintala
 LIISA, USKOVAINEN Birgitta Javanainen
LEENA, USKOVAINEN Liisa Myllykoski
MÄHÖSEN KUSTAAVA Raila Ortila
KARJAPIIKA, PIETOLAN PALVELIJA Airi Lepistö
UNIENKELIT Mari Annala
Ella Ruotsalainen
TERVAHAUDAN POLTTAJAT Eemeli Ruotsalainen
Tomi Annala
KYLÄN TYTTÖJÄ Katja Alanko
Maija Viljakainen
Heidi Haapanen
Aino-Maija Viitala
Liisa Kangasniemi
Heli Alanko
Elina Vähäsalo
Maija Viitala
Jenni Koskenkorva
Henna Saunamäki
TUKKIJOELLA -ORKESTERI HAITARI, Mertsi Mäntyniemi
BASSO, Pertti Keskinen
RUMMUT, Ari Perälä
KOSKETTIMET, Hannu Lepistö
KITARA, Tuomo Kujala

Lippuvarausjärjestelmä käynnissä