NÄYTELMÄT
Käsikirjoituksesta teokseksi
Näytelmäteoksien valinta ja sovitus on ohjaajan yksinäistä, joskin hyvin mielenkiintoista, puuhaa. Kesäteatterinäytelmät valitaan Suomen näytelmäkirjailijaliiton näytelmäluettelosta. Joulunajan hupailut ohjaaja kirjoittaa omasta "sairaasta" mielikuvituksestaan. Musiikin ohjaaja valitsee näytelmän teeman mukaisesti kansanlauluista iskelmiin tai operetista vanhoihin juomalauluihin tai lastenlauluista virsiin, musii-kin rajattomasta valikoimasta.
Käsikirjoitus on aina raakile, joka on sovitettava, istutettava tälle teatterille, näille ihmisille ja tietenkin suurelle yleisölle. Esityksen on olta-va totta, niin esittäjilleen kuin arvioivalle katsojalle. Ohjaajan on diktaattorimaisesti tehtävä valintoja, joiden takana täytyy jääräpäisesti pysyä. Jossain vaiheessa on hyväksyttävä joku taso ja uskottava omiin valintoihinsa. Siinä on ainakin osa teoksen valmistumisen salai-suutta. Teoksen aikakautta ja tyylilajia tulee kunnioittaa. Yleisön mielenkiinto herätetään sopivilla vastavoimilla ja herkullisilla dialogeilla. Hätkähdyttävää ristiriitaa, liikuttavaa herkkyyttä...
Ihmismielen tunneskaala ja sen mahdollisimman täyteläinen käyttö tekevät teoksista minulle mielenkiintoisia. Roolihenkilön muovaami-nen ja sovittaminen omaan johtoajatukseen, kohti valmista teosta, sisältää aina pienen kasvutarinan. Jokaisen valmiin näytelmänohjauk-sen jälkeen koen olevani vähän valmiimpi ihmisenä.
Musiikkiteatteri
Musiikki ja laulaminen kuuluvat kiinteästi Pennihäiden tuottamiin näytelmiin.
Laulutaito ja sen kehittäminen kuuluvat erottamattomasti työskentelyyn. Kaikki näytelmien laulusuoritukset ovat "liveä". Laulujen taustat tehdään studiolla, jokaisen laulajan äänilajin mukaan. Musiikin sovittamista ja toteutusta helpottaa tarkoituksenmukainen ja kiinteä yh-teistyö muusikko Hannu Lepistön ja Juha Saarisen kanssa. Heidän vankka ammattitaitonsa on ollut yleisön kuultavissa taidokkaina taus-toina näytelmissämme jo vuosien ajan. Musiikin valitsee ohjaaja, yhteistyössä muusikoiden kanssa. Jokainen "biisi" sovitetaan näytel-män teeman ehdoilla niin, että musiikki vie tarinaa eteenpäin ja luo nautittavaa tunnelmaa. Ryhmäämme kuuluu musiikin asiantuntijoina myös hanuristi Jarkko Lepistö ja musiikin takavuosien monitoimimies opettaja dir. mus. Raimo Moisio.