![]() ![]() |
|||
![]() |
![]() HISTORIA
Tästä kaikki alkoi
Aluekeskuksen henkilökunta sai pitäjän eri järjestöt ja esiintyjäryhmät innostuneesti liikkeelle. Siirtolaisuusinstituutin henkilökunta kirjoitti käsikirjoituksen pohjan ja jalasjärveläinen Hannu Salo kirjoitti näytelmän lopullisen käsikirjoituksen. Näin syntyi näytelmä Amerikanlesken Pennihäät, jonka Hannu Salo myös ohjasi. Näytelmä oli hyvin todenmukainen kuvaus vuonna 1912 siirtolaiseksi lähteneestä miehestä ja hänen perheestään Peräseinäjoella. Amerikanlesken Pennihäät -näytelmää esitettiin kesällä 1999 Peräseinäjoen Kihniänkylän nuorisoseura Sampolan pihamaalla, sekä lisäksi Peräseinäjoen Kalajärvellä.. Näytelmässä esiintyi noin 80 henkilöä näyttelijöinä, soittajina, tanssijoina ja laulajina. Näytelmä kokosi kunnan kaikki kulttuuriharrastajat yhteiseen toimintaan. Menestyksekkään kesän innoittamana vuoden 1999 loppupuolella perustettiin harrastajateatteriyhdistys Peräseinäjoen Pennihäät ry. Yhdistyksen toiminnan pääpaino on kesäteatterinäytelmien tekemisessä, mutta myös talviaikaan yhdistys on tuottanut erityisesti yrityksille ja pikkujouluyleisölle suunnattuja revyy-tyyppisiä esityksiä. Yhdistys käy esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa sekä tuottaa tilauksesta ohjelmistoa. Näytelmätoiminnassa on mukana vuosittain 30-50 ihmistä. YHDISTYKSEN EU-HANKKEET
Näytelmätoiminnan ohessa Peräseinäjoen Pennihäät ry on saanut myös muuta näkyvää ja merkittävää aikaan Peräseinäjoen vapaa-aikasektorilla. Huom, katso viereiset linkit! |
![]() |
![]() |